Ennen joulua lähdettiin käymään sukulaisissa ja halusin leipoa jotakin helpohkoa, mutta hyvää viemistä kahvipöytään. Päädyin mustaherukka-suklaakakkuun yhteishyvän ohjeella. Ohjeessa tehdään leivoksia, mutta minä siis livoin taikinan pyöreään vuokaan "kakuksi".
Mustaherukkahilloakaan ei ollut, mutta pakasteesta onneksi löytyi herukoita, joista keitin hillosokerin kanssa "pikahillon". Hillo ehti hyvin jäähtyä & hyytyä, kun odottelin kakkupohjan jäähtymistä. En yleensä harrasta täytekakkuja, joten kakun halkaisu hieman jännitti. Se onnistui kuitenkin hienosti pitkäteräisellä kalaveitsellä. Koska täyttäminen jäi seuraavaan päivään, kostutuin puoliskoja lisäksi hieman mansikkamehulla, jotta kakku olisi mahdollisimman suussasulavaa.
Mustaherukka-suklaakakku
150 g margariinia
100 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl mustaherukkahilloa
(mehua kostutukseen)
Koristeeksi: kaakaojauhetta
Sulata rasva kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hetki. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja munat yksitellen. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ne taikinaan. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele/leivitä reunat. Valuta taikina vuokaan. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä.
Leikkaa pohja kahteen osaan. Halutessasi voit hieman kostuttaa puoliskoja esim. mansikkamehulla. Levitä toiselle kakkulevylle hilloa. Nosta toinen levy kanneksi. Leikkaa paloiksi. Koristele kaakaojauheella.
joya shoes 077g0qcyol891 afslappet,STØVLER,STÖVLAR,csizma,botas,gewoontjes,camminando,mode baskets,gehen,stiefel joya shoes 874r0asmvz964
VastaaPoista