Kuohkeat suolaiset muffinit

Raputikkusalaattia googlaillessani törmäsin venäläiseen ruokablogiin, josta löytyi monia kiinnostavia ohjeita. Sieltä bongasin maukkaalta näyttäneen vuokapaistoksen, jota päätin kokeilla muffinivuokiin. Muutin myös hieman aineksia niin että muffineista tuli täysin kasvisversio, koska näiden seurana syötiin kanakeittoa.

Lopputulos oli ihanan mehukas, koska taikinassa oli ehkä vähän enemmän kananmunaa ja vähän vähemmän jauhoja, kuin yleensä käyttämässäni muffinien "perusohjeessa".

Mehukkaat kasvismuffinit

1,2 dl öljyä
1,5 dl kermamaitoa
3 kananmunaa
2 isoa porkkanaa
100 g vihanneksia: iso paserattu tomaatti, aurinkokuivattua tomaattia
100 g parsakaalia
120 g juustoa
150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
tuoretta persiljaa
suolaa ja mustapippuria

1. Yhdistä öly, kermamaito ja kananmunat.
2. Raasta porkkanat ja pieni muut vihannekset, raasta juusto. Yhdistä taikinaan.
3. Sekoita joukkoon persiljasilppu, suolaa ja pippuria maun mukaan.
4. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos taikinaan varovasti sekoittaen.
5. Jaa taikina voideltuihiin muffinivuokiin.
6. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia.

Muffinien kanssa syöty broileri-nuudelikeitto tehtiin suurinpiirtein Pirkan ohjeella. Vihanneksina siinä oli meillä maissia ja ituja (ja inkivääri jätettiin pois). Väriä olisi vähän kaivannut, mutta muuten oikein hyvää sekin!

Pizzan ydin on tomaattikastike

Tämä postaus olisi ehkä ollut jollain lailla ajankohtaisempi 3 viikkoa sitten, kun kaikki painiskelivat vielä joulukinkun jämien kanssa. Meillähän oli 7 kg:n kinkku ja neljä syöjää ja yllättävän hyvin saatiin tuhottua jötkäle ihan sellaisenaan. Vain 2 rasiallista kinkkusiivuja laitoin lopulta pakastimeen, ja tämän viikkoisen pakastimen sulatuksen yhteydessä otin toisen esiin. Hyvin maistui taas ihan sellaisenaankin, kun on pitänyt vähän taukoa (Tai siis söin ahvenanmaalaisen Lassen kinkkusinapin kanssa - tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta ostin tätä ennen joulua markkinoilta. Yksinään hieman "liian makeaaa", mutta kinkun kanssa aivan tajunnanräjäyttävän hyvää, ja jopa vähän tulista!)

Mutta niin - kyllähän kolmikymppinen kaupunkilainen upottaa luontevammin ylimääräiset kinkunroippeet pizzaan eikä mihinkään hernekeittoon. Olen kuullut (ja uskonut) huhuja, että valmis kinkkusuikale on yksi pizzerioiden nopeiten pilaantuvista raaka-ainesita, ja siksi "hieman" arveluttava. Koska en siis enää ole vuosiin tilannut ulkona kinkkupizzaa (eikä meillä kotonakaan valmisteta koskaan mitään valmiista kinkkusuikaleesta) saatiin joulukinkun jämien tuhoamisesta siis myös oiva / lähes ainutkertainen mahdollisuus syödä klassikkojen klassikkoa eli kinkku-ananas-pizzaa!

Lapsuudenkodissani ei koskaan tehty pizzaa itse, vaan jos sitä haluttiin, niin haettiin kaupasta Grandiosa. Eli juu, tämäkin on taas mieheltä opittu ruoanlaittotaito. Meidän pizzan juju on se, että siinä sipulit kypsennetään jo tomaattikastikkeen seassa ja kastikkeesta tehdään muutenkin  paksumpaa ja maistuvampaa. Opiskeluaikoina valelin joskus valmispohjalle suoraan ketusppia ja sitten täytteet, mutta ne ajat taitavat olla ohi. (Valmispohjia tulee tosin käytettyä edelleen, tämä kastike on niin hyvää että  tekisi maistuvaa varmaan kengänpohjasta...) Tällainen vähän täyttävämpi kastike antaa hyvää makupohjaa myös kasvispizzaan.

Tomaattikastike pizzalle (Aura Liimatainen: Parasta kotiruokaa)
1 iso sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
½ tl kuivattua basilikaa
½ tl kuivattua oreganoa
¼ tl kuivattua timjamia
1 laakerinlehti (tämä saatetaan jättää poiskin)

2-3 rkl tomaattisosetta

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. 2. Valuta tomaattimurskasta ylimääräinen neste siivilässä. 3.. Kuumenna öljy kattilassa ja kääntele sipulisilppuja siinä, kunnes ne pehmenevät. Sekoita joukkoon valutettu tomaattimurska. 4. Lisää sokeri, suola, mustapippuri ja laakerinlehti. Keitä kastiketta hiljalleen ilman kantta noin puoli tuntia. 5. Mausta kastike basilikalla, oreganolla ja timjamilla. Lisää tomaattisosetta maun mukaan pari ruokalusikallista ja jatka keittämistä niin kauan, että kastike on kiinteää. Ota laakerinlehti pois ja anna kastikkeen jäähtyä.

Täytteissä hyödynnettiin muutenkin jämiä (eikös pizza ole italialaisten pyttipannu - siis ruoka johon voi upottaa kaikki kaappeihin unohtuneet ruokapurkinpohjat?): etualalla kinkku-ananas-aurajuusto ja taaempana kinkku-oliivi-herkkusieni-chilijuusto. Jos tätä valmistaisi joulun aikaan, saisi siihen siis uppoamaan myös jouluisen juustopöydän loput antimet! 

Ruokaisa raputikkusalaatti

Muistan, että vielä muutama vuosi sitten inhosin ruokaohjeita, joissa ilmoitettiin ruoka-aineiden määrät ilmaisulla "maun mukaan". Voi tuska ja ahdistus! Jos esim. joku on jo keksinyt makunautintona täydellisen sipulien ja tomaattien suhteen, niin miksei tietoa voisi jakaa kaikille?! Tämä ohje on kuitenkin sellainen -tajunnanvirta-annos (raputikkujen näkeminen kaupassa toi mieleen opiskeluajat Venäjällä, kun siellä syötiin ihme ruokia, joista ei täällä oltu kuullukaan, minkä jälkeen oli pakko soittaa kotiin että mies keittää riisin, kun itse poljen löytöjeni kanssa kotiin miettimään, että olikohan meillä annokseen vihanneksiakin), että kaikki ainekset on kerätty juurikin "maun mukaan" (tai sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään).

Näitä aineksia löytyi

Tuloksena saatiin arki-illan nopea ja täyttävä salaatti, jonka kulmakivet ovat riisi, raputikut (tai surimitikut tai ravunmakuiset kalatikut, kuten jossakin pakkauksissa lukee) sekä maissi ja majoneesi. Loput voi improvisoida.

Pakkauksen mukaan keitettyyn riisiin sekoitetaan niin paljon majoneesia, kun vaan kehtaa laittaa (tod.näk. et kuitenkaan kehtaa laittaa yhtä paljon kuin mitä Venäjällä laitettaisiin. Siksi minun versiossani on myös kermaviiliä, jotta kosteustasapaino säilyy) ja 2/3 purkillista kermaviiliä. Sekaan voi tiputtaa vähän myös etikkaa. Täyteaineiksi lisätään: 

- paketti raputikkuja

- purkilinen maissia

- tuoretta kurkkua

- paprikaa

- herkkusieniä

- puristetaan joukkoon myös vähän sitruunamehua

- maustetaan suolalla, mustapippurilla ja tillillä

-  seassa voi kokeilla myös maustekurkkua, kananmunaa tai tomaatteja, ne jätin itse tällä kertaa pois

Tarjoillaan juustopaahtoleivän kanssa

Lopputuloksen maku on melko lempeä ja poikkeaa aika paljonkin yleensä harrastamastamme mausteisesta tyylistä. Maku oli melko "aito" (eli samanlainen kuin venäläisissä ravintoloissa), mutta joku loppusilaus tuntui puuttuvan. Nyt nettiä selatessa tajusin, että suosikkini valkosipulihan se! Lisätään se myös reseptiin! (Ja nyt hiivin puristamaan kynnen tai pari myös jäljelle jääneeseen annokseen.)

Mehua!

Pientä pakon sanelemaa lomaa tuli otettua blogista, kun ensin olin sairaana enkä paljon jaksanut ruokaa laittaa (tai kuvata miehen laittamia ruokia) ja sitten modeemi hajosi pariksi viikoksi ja seuraavaksi mun koneen muistikortinlukija ja sitten ei vain huvittanut hengailla tietokoneella ylipäätään.

Mutta pakkaset saapuivat vihdoinkin (juuri nyt -23 astetta)! Sen kunniaksi pistettiin tänään töiden jälkeen pystyyn operaatio pakastimen sulatus. Meillähän on siis arkkupakastin, josta jossain vaiheessa ei löydä enää mitään. Nytkin yllätyin iloisesti siitä, miten paljon meillä on vielä mustikoita jäljellä! Jouluksi säästetty paketti suolasieniäkin löytyi. Vähemmän iloinen yllätys oli aivan pohjalta löytynyt rasia "mansikat 2010". (Jos jotain olen arkkupakastimen kanssa oppinut, niin ainakin sen, että vuosiluvut lätkitään jokaiseen pakastettavaan tuotteeseen... myönnän, että en ehkä viime vuonna pakastinta sulattanut kun se ei vielä ollut oikein yhtään jäässä, mutta kyllä se sitä edellisinä talvina on sulatettu.)

Operaatio sulatus sai siis seuraksen myös operaatio mehunkeiton. Äitini lahjoitti meille mehumaijan muutama vuosi sitten ja se on kyllä ollut säännöllisessä käytössä. Tällä kertaa maijaan päätyi enimmäkseen punaviinimarjoja (niitä ei oikein muuten tule syötyä), jonkin verran mustaherukoita ja ne mansikat. Keittokirjassa lukee, että mehun keitto kestää n. 1-1,5 h, mutta nyt on kiehunut vesi jo sen tunnin, ja vielä ei ole yhtään mehua höyrystynyt, vasta alkavat marjat näyttää vähän sulaneilta.

Tässä mehun keitossa on sekin hyvä puoli, että saan nyt jotain makeaa juotavaa - tammikuussa aloittamani sokerinvähennyskuurin sääntöihin sisältyy se, että saan juoda vain vettä (tai vastaavia, kuten esim. makuvichyt), maitoa ja piimää ja ainoana makeana poikkeuksena on nimenomaan itse keitetty mehu. Jes!