keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kevätherkkuja nokkosesta

Aina keväisin tapanani on ollut valmistaa nokkospestoa Uuden mustan ihanalla ohjeella. Tänä keväänä järkytyin, kun tsjusin että koko sivusto ja siinä samassa myös ohje on hävinnyt bittiavaruuteen! Korkea aika siis tallentaa ohje myös itselle sähköiseen muotoon.
Aiemmin olen käyttänyt pestoa mm. Tomaatti-mozzarellaleivän päällä. Nyt tein pieniä suolaisia suupaloja ystäväni juhliin lisäämällä pestoa tuorejuuston sekaan ja levittämällä tämän seoksen pieneksi leikkaamieni ruisleipäpalojen päälle.

Nokkospesto

10 dl tuoreita nokkosia
1 valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
3 rkl rypsiöljyä
1 dl pinjansiemeniä
1 sitruunan mehu
1 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
Sekoita kaikki tasaiseksi tahnaksi esim. tehosekoittimessa.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Kahvipöydän herkkukakku


Ennen joulua lähdettiin käymään sukulaisissa ja halusin leipoa jotakin helpohkoa, mutta hyvää viemistä kahvipöytään. Päädyin mustaherukka-suklaakakkuun yhteishyvän ohjeella. Ohjeessa tehdään leivoksia, mutta minä siis livoin taikinan pyöreään vuokaan "kakuksi". 

Mustaherukkahilloakaan ei ollut, mutta pakasteesta onneksi löytyi herukoita, joista keitin hillosokerin kanssa "pikahillon". Hillo ehti hyvin jäähtyä & hyytyä, kun odottelin kakkupohjan jäähtymistä. En yleensä harrasta täytekakkuja, joten kakun halkaisu hieman jännitti. Se onnistui kuitenkin hienosti pitkäteräisellä kalaveitsellä. Koska täyttäminen jäi seuraavaan päivään, kostutuin puoliskoja lisäksi hieman mansikkamehulla, jotta kakku olisi mahdollisimman suussasulavaa.

Mustaherukka-suklaakakku

150 g margariinia 
100 g tummaa suklaata 
2 dl sokeria 
0,5 tl suolaa 
2 kananmunaa 
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 

Täyte: 
2 dl mustaherukkahilloa 
(mehua kostutukseen)

Koristeeksi: kaakaojauhetta 


Sulata rasva kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hetki. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja munat yksitellen. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ne taikinaan. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele/leivitä reunat. Valuta taikina vuokaan. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Leikkaa pohja kahteen osaan. Halutessasi voit hieman kostuttaa puoliskoja esim. mansikkamehulla. Levitä toiselle kakkulevylle hilloa. Nosta toinen levy kanneksi. Leikkaa paloiksi. Koristele kaakaojauheella.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Porkkana-kuskus-kookoskeitto

Hieman(?) muutoksia on tapahtunut elämässäni, ja meillä onkin nyt kotona kolme syöjää. Nuorin on tosin vasta 8 kk, mutta sen ikäisellehän on mukava laittaa syötävää, kun pääsee maistattamaan kaikenlaisia uusia makuja ja katselemaan niistä koituvia ilmeitä. Suosikkimakuja tähän mennessä ovat olleet muun muassa myskikurpitsa, maissi ja tietysti kaiki marjat. Tomaatille tai lohelle lapsemme ei oikein ole lämmennyt, mutta ahven kyllä meni alas hyvällä halulla.


Tätä nykyä siis aina kun laitan ruokaa mietin, voisiko siitä ottaa pienen osan sivuun ennen suolan lisäämistä ja aika usein se onnistuukin. En siis ole sen kummemmin vaihtanut omaa ruokavaliota mausteettomampaan tai yksinkertaisempaan. Silloin, jos ruoka ei mitenkään sovellu lapselle maisteluun (esim. pinaattikastike, lihapullawokki tms) ipana saa syödä joko aiemmi tehtyjä vihannes- tai hedelmäsoseita tai kaupan mössöjä.

Ostin joulun rosollia varten porkkanoita. Mutta ei ne nyt kaapissa säilyneetkään, kun muistin törmänneeni jollain vauva-keskustelusivulla porkkana-kuskuskeiton ohjeeseen ja halusin sitä kokeilla. Lisäsin makua pehmentämään vielä kookoskermaa, tuli kyllä tosi maukasta. Kookosmaito sopii kohtuudella myös vauvoille (huono puoli on, että sisältää kovia rasvoja).

Tässä soseutetttu keitto ennen nesteen lisäystä

Porkkana-kuskus-kookoskeitto

0,5 l vettä
1 kg porkkanoita
2 sipulia 
2 valkosipulinkynttä
1 tl currya 
0,5 tl jauhettua juustokuminaa 
1 tl yrttimaustetta (provencen yrtit, timjami ym.) 
ripaus valkopippuria
n. 1 dl kuskusta  

0,5 l kasvislientä (kuutiosta)
1 prk (200 ml) kookoskermaa
(tulista kastiketta, esim. sriracha tai chipotle)

Kuori ja paloittele porkkanat (minulla meni tällä kertaa seassa myös yksi palsternakka) ja sipulit. Lisää kattilaan puoli litraa vettä ja keitä vihanneksia siinä keskilämmöllä kannen alla noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Mausta. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kuskus ja anna hautua hetken, jotta kuskus kypsyy.

Erota tässä vaiheessa sopivaksi katsomasi määrä keittoa vauvalle. Lisää tähän annokseeen n. 2 rkl koookoskermaa (tai maun mukaan).

Lisää kattilaan n. 0,5 dl kasvislientä ja kookoskerma. Tarkista maku. Jos keitto on liian sakeaa, lisää nestettä. Jos pidät tulisesta ruoasta, tiputa keiton pinnalle tarjoiluvaiheessa muutama tippa sriracha- tai chipotle-kastiketta.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kurpitsakakku

Olin tekemässä syyssiivousta tänä vuonna vähän retuperälle jääneellä viljelysalallani, kun naapuripalstan rouva työnsi syliini jättikurpitsan. Oli kuulemma vahingossa nykäissyt sen irti "keskenkasvuisena", mutta oli tuollakin painoa 4 kiloa.

Puolikkaasta valmistin uunipaistosta tomaattien kanssa, ja toisen puolen päätin käyttää leivontaan, kun törmäsin kivalta vaikuttavaan ohjeeseen Melkein kuin uusi -blogissa.

Sattumalta olin muutama päivä sitten bongannut pakastealtaassa pyöreän suklaataikinan, joten sitä käyttämällä pääsin vielä vetämään vähän mutkia suoriksi. Taikina ehti ehkä ostioksilla pyöriessä vähän liikaakin sula eli ei ihan nätisti kaulitsemisen jälkeen noussut vuokaan vaan meni vähän paloiksi, mutta väitän silti, että pääsin helpommalla kuin jos olisin joitain suklaakeksejä alkanut kaapimaan ja murskaamaan.


Kurpitsakakku 

Pohja: Myllyn paras pyöreä suklaataikina (tai n. 300 g suklaakeksejä & 75 g sulatettua voita)

Vuoraa irtopohjavuoan pohja (23 cm) leivinpaperilla ja voitele vuoka kauttaaltaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja korkealle reunoille. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan. 


Täyte: 
noin 5 dl kurpitsasosetta (tai porkkanasosetta) 
n. 400g kondensoitua maitoa
½ sitruunan mehu 
25 g voita 
6 rkl fariinisokeria (vain puolet tästä määrästä, jos käytät valmiiksi makeutettua maitoa)

½ dl siirappia (jätä pois, mikäli käytät makeutettua maitoa)

2 munaa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl jauhettua kanelia 
½ tl muskottipähkinää (löysin vain jotain "muskottipähkinän makuista maustetta", joten käytin sitä)

Keitä kurpitsanmalto ja porkkanat vähässä vedessä kypsäksi (voit lisätä veteen ripauksen suolaa). Valuta hyvin ja soseuta sauvasekoittimella. Sosetta pitäisi olla noin 5 dl. Sekoita kaikki täytteen aineet hyvin keskenään ja kaada vuokaan pohjan päälle. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti tai kunnes täyte on jähmettynyt. Anna valmiin kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai ainakin muutaman tunnin. 

Halutessaan kakun voi vielä koristella, jolloin siitä tulee näyttävämäpi. Me syötiin ihan vain vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kanssa. Miehen mielestä maistui lanttulaatikolta(?!), mutta anopille kelpasi. Olihan tää vähän onnistuneempi yksilö kuin surullisen kuuluisa vadelmakakkuni.

Koristelu: 
2 dl vispikermaa 
0,5 dl tomusokeria 
1 tl vaniljasokeria
maitosuklaarouhetta 

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto sokerilla ja vaniljalla. Tarjoile kakku kermavaahdon ja maitosuklaarouheen kera.

Kaalilaatikko kiinankaalista (lihaton)

Keskustelu syyssatomarkkinoilla vihanneskojulla:

Minä: "Ostaisin tuommoisen ison kiinankaalin."
Myyjä: "Selvä! Tuossa on muuten tuommoinen ohjekin laiskan ihmisen kaalilaatikkoon."
Minä: "Ai tämä Kaalilaatikko anopin malliin?"
Myyjä: "Just se! Hetkinen, nimitinköhän mä tässä just julkisesti anoppiani laiskaksi..."

Niin tai näin, tämä kaalilaatikko oli tosiaan nopea valmistaa!

Kaalilaatikko anopin malliin 

2 dl rikottuja ohrasuurimoita (tai täysjyväriisiä)
2 sipulia 
2 dl soijarouhetta
700 g kiinankaalia 
0,5 dl  siirappia
(kermaa)
suolaa ja pippuria 


Silppua sipulit ja kiinankaali. Keitä ohrasuurimot / riisi. Lisää joukkooon kaalisilppu ja anna kiehua vähän kokooon. Lisää silputut sipulit, soijarouhe, halutessasi kerma ja mausteet. Voitele uunivuoka ja levitä seos siihen. Lirauta päälle siirappia ja paista uunissa 175 asteessa noin tunti.


Tykkään tehdä tällaiset uuniruoat laakeassa vuoassa, jotta niihin tulee mahdollisimman paljon maukasta paistopintaa. Mausteita oisin voinut lykätä enemmänkin.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Momokeitto

Kesällä sitä innostuu haaveilemaan kakienlaisista matkoista. Akuuteimpaan matkailuhätään lainasin kirjaston matkaopashyllystä pinon kirjoja, joita selailen esimerkiksi aamiaista syödessä. Merja Mähkän Ihanasti hukassa -kirjasta löytyi tämä "Momokeitto á la Tenzin Dickey Tibetian". Ikinä en ollut momoista kuullutkaan, mutta Intiassa / Nepalissa päin niitä ilmeisesti syödään. Kun ei muutakaan ideaa ruoaksi olut, päätin kokeilla niitä. (Muuten kirja ei erityisemmin temmannut minua mukaansa.)


Momokeitto

Momot (n. 16 kpl):
250g vehnäjauhoja
1 dl vettä
ripaus suolaa
3-4 keitettyä perunaa
kotijuustoa (1 paketti riittää hyvin ja ylikin jää)
kevätsipulia

Täytteet olisi voinut silputa vähän pienemmiksi
Sekoita vedestä, jauhoista ja suolasta taikina. Kauli taikina ohueksi levyksi ja irrota siitä ympyröitä pyöreällä muotilla, esim. juomalasilla.

Täytä pyörylät hienonnetulla perunalla, kotijuustolla ja kevätsipulisilpulla. Taita momot puoliympyröiksi ja nypi reunat kiinni.

Liemi:
Noin kourallinen pinaattia (käytin pakastettua, tuore käy yhtä hyvin)
2-4 kiinankaalin lehteä
2 tomaattia  
2-4 cm pätkä tuoretta inkivääriä 
3 valkosipulin kynttä 
1 l vettä 
3 rkl soijakastiketta 
1 rkl osteritahnaa
1 tl chilitahnaa (voi jättää pois, jos ei pidä tulisesta)
Maun mukaan suolaa ja pippuria 


Silppua pinaatti, kiinankaali ja tomaatti ja pieneksi silpuksi. Hienonna inkivääri ja valkosipuli. Laita silppu sekä momot kattilaan. Lisää vesi. Keitä noin 5 min. ajan. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Jos haluat keittää vihanneksia pidemmän aikaa, lisää momot vasta loppuvaiheessa, koska ne kypsyvät nopeasti (varo, etteivät ne aukea). Nauti momokeitto kuumana. 

Kokonaisuuden maku oli varsin "aasialainen" ja mausteinen, mutta jotain makua jäin kaipaamaan. Ainakin suolaa oli alkuperäisessä ohjeessa ihan liian vähän mun makuun (tähän ohjeeseen sitä lisäsin, mm. momojen taikinaan). Momot ovat vähän kuin isoja ravioleja ja ne voisi täyttää myös jauhelihalla tai kanalla. Ehkäpä hyvin maustettu liha antaisi kokonaisuuteen enemmän makua...

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mantelijauhottomat masariinit


Pähkinä- ja manteliallergikkona joudun nykyään kahviloiden leivospuolella useinkin kysymään "Eihän näissä ole mantelia?" Minusta vaikuttaa siltä, että samaan aikaan kuin keliakasta on tullut yleisempää, myös mantelijauhojen käyttö leivonnassa on lisääntynyt, ja joskus tällaisen "gluteenittoman vaihtoehdon" ajatellaan sopivan kaikille. Myös leivontaohjeissa on mantelijauho mietittänyt, koska en ole keksinyt, millä sen korvaisin.

Nyt vihdoinkin jaksoin ajatuksella googlettaa asiaa, ja mantelijauhon voikin korvata varsin yksinkertaisesti:
  • kuivakakut, muffinit ja kuppikakut (= "rasvaiset" kakkutaikinat):  käytä hienoksi jauhettua keksimurua, esim.  digestivekeksimurua tai kaurakeksimurua. 1 dl = noin 3 digestivekeksiä.
  • sokerikakkutaikinat / kakkupohjat: korvaa mantelijauho vehnäjauhoilla, mutta käytä vain 1/2 tai 2/3 mantelijauheen määrästä (vehnäjauhot imevät enemmän nestettä)
Pähkinäjauhot puolestaan voi korvata kaurahiutaleilla tai vaikka piparimurulla, jonka pitäisi toimia erityisen hyvin mm. Runebergin-tortuissa.  (Pitääpä pitää mielessä ensi kevääseen...)

Korvaaminen onnistuu kuulemma kaikessa muussa paitsi macaroneissa, joissa mantelin maku on niin oleellinen osa leivonnaista, ettei sitä oikeastaan voi korvata. Korvausohjeista innostuneena päädyin kokeilemaan masariiniohjetta, joka on lojunut "joskus kokeiltavien" pinossa jo jonkin aikaa. Alkuperäisessä ohjeessa käytetäänn mustikoita, minä jatkoin pakastimen tyhjennystä eli täytteeksi valikoitui mustaherukka.

Mustaherukkamasariinit

100 g voita 
1/2 dl sokeria 
1 kananmuna 
3 1/2 dl vehnäjauhoja 
1/2 tl leivinjauhetta 

Täyte 
50 g voita 
1 dl sokeria 
1 dl keksimurua (digestive- tai kaurakeksit)
 2 kananmunaa 
1/2 dl vehnäjauhoja 
1/2 tl leivinjauhetta 
200 g (4 dl) mustaherukoita (pakaste) 

 

 
 1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita vehnäjauho-leivinjauheseos taikinaan. Nosta taikina jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi. 
2. Painele taikina huolellisesti voideltujen metallisten leivosvuokien pohjalle ja reunoille tai muffinipellille. Nosta vuoka vielä jääkaappiin. (Varudu siis näpertelyyn - ei olut tuo taikinan painelu muffinivuokiin ihan mun juttu, mutta sitkeydellä siitäkin selvittiin.)
3. Vatkaa täytteen rasva pehmeäksi. Lisää sokeri, digestive-keksimuru ja munat yksitellen vatkaten. Sekoita täytteeseen vehnäjauho-leivinjauheseos. 
4. Jaa vuokiin jäiset mustaherukat ja annostele päälle täyte. Tasoita täyte siten, että se peittää mustaherukat. (Tässä jouduin vähän painelemaan herukoita "alemmas.)
 5. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia. Irrota masariinit vuoista haaleina. Koristele tomusokerilla. 
 
"Salainen" aseeni tomusokerin sirotteluun on teesiivilä

Mukavan makuinen lopputulos! Nautiskeltiin juhannuksena jäätelön kanssa.